Kuopion torimonttu 2012

Kuopion torimonttu 2012
Kasipallo -elokuvan kuvauksia Kuopion torimontussa 2012

tiistai 6. toukokuuta 2014

Jahti (Jagten)

Olipas rankka ja hyvä leffa. Lucas (loistava Mads Mikkelsen) on pienen tanskalaiskylän lastentarhan työntekijä, jonka yksityiselämä on mennyt rankasti alamäkeen. Avioero on rikkonut perheen ja teini-ikäinen poika asuu äitinsä luona ja ikävöi isää. Luokanopettajan työ on mennyt ja Lucas ”alentuu” työskentelemään lastentarhassa. Kotona häntä odottaa vain koira.

Äkkiä kaikki muuttuu, kun Lucas tutustuu lastentarhassa työskentelevään Nadjaan (Alexandra Rapaport) ja samaan aikaan poika ilmoittaa muuttavansa takaisin isän luo. Elämä hymyilee hetken, kunnes lastentarhan johtaja pudottaa pommin: Lucasta epäillään erään pikkutytön seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Tapahtumasarja kehittyy hyvin realistisesti ja heti alussa tehdään selväksi, että Lucas on syytön. Mutta ilkeät huhut lähtevät liikkeelle, vanhempia kutsutaan vanhempainiltaan, Lucasin pojalle soitetaan ja kerrotaan isään kohdistuneista epäilyistä ja jopa Lucasin paras ystävä kääntyy häntä vastaan. Pedofiiliksi leimattu Lucas huomaa äkkiä olevansa yksin ja jahdattu.

Elokuva on ahdistava ja mukaansatempaava. Välillä teki mieli huutaa valkokankaalle, että ettekö te idiootit tajua, mies on syytön. Yhteisön näkökulmasta jahdilla on pelottava logiikka. Noitavainot eivät jääneet keskiajalle, vaan me elämme edelleen noitavainojen aikaa. Pedofiilit ovat pilanneet miesten maineen, eikä kukaan ole turvassa. Sosiaalinen media on nykyään suurin noitavainojen aiheuttaja. Olisi hyvä aina pysähtyä ajattelemaan, eikä heittäytyä massan vietäväksi. Valitettavan helposti me klikkaamme itsemme mukaan tietämättä, mistä jahdissa on oikeasti kysymys.

Tanska, 2012
Ohjaus: Thomas Vinterberg
Käsikirjoitus: Tobias Lindholm, Thomas Vinterberg
Pääosissa: Mads Mikkelsen, Alexandra Rapaport, Thomas Bo Larsen, Annika Wedderkopp

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti