12 Years a Slave

Solomon Northup oli New Yorkissa asuva muusikko, vapaa musta mies, jonka orjakauppiaat kidnappasivat ja veivät orjaksi Lousianaan. Kesti 12 pitkää vuotta, ennen kuin Solomon vapautui ja pääsi takaisin perheensä luokse. Kokemuksistaan orjana hän kirjoitti kirjan, joka julkaistiin vuonna 1853.

Elokuva on rankkaa katsottavaa. Kontrasti alun tavallisesta perhe-elämästä suurkaupungissa kidnappauksesta seuranneeseen orjuuteen puuvillaplantaasilla on hurja. Laivamatka kahlittuna siipirataslaivan ruumaan on ahdistava ja tätä alleviivaa loistava musiikki, joka tuo pelon katsojan ihon alle. Tulee tunne, että nyt on tosi kyseessä.

Solomonin tarinassa näytetään, miten ihmisyys riisutaan ja eläimen tasolle alistetut orjat ovat pelkästään omistajiensa omaisuutta. Tilanomistajat saarnaavat omaisuudelleen raamattu kädessä ja oikeuttavat epäinhimilliset toimet, kuten ruoskimisen, pyhän kirjan sanoilla: Ken ei usko isäntäänsä, tulee ruoskia lukemattomilla ruoskaniskuilla. Niinpä niin. Raamatusta on aina löydetty ohjeet tilanteeseen kuin tilanteeseen.

Elokuvaa ei pysty katsomaan silmät kuivina. Raiskatut, ruoskitut ja nöyryytetyt orjat huutavat armoa ja pelastusta, mutta sitä ei tule. Valkoinen omistaja ei pidä heitä ihmisinä. Jos puuvillan kerääminen ei suju, tilanne korjataan väkivallalla. Pelko on orjien jokapäiväinen ystävä. Varmaan moni uskonnollisempi katsoja ehtii toivoa, että ihmisraunioille on olemassa taivas, jonne päästä eroon maallisesta kurjuudesta. Minä taas toivoin, että olisi olemassa helvetti. Helvetti niitä ihmisiä varten, jotka aikoinaan kidnappasivat, kuljettivat, myivät ja käyttivät orjia kuin juhtaeläimiä. Sillä erotuksella, että tuohon aikaan hevosia tuskin kohdeltiin niin huonosti kuin neekereitä. Ei ihme, että neekeri –nimitys on afroamerikkalaisille kirosana.

Elokuvassa näytetään myös orastavat muutoksen tuulet, jotka johtivat myöhemmin Amerikan sisällissotaan ja orjuuden lakkauttamiseen. Ero pohjoisen ja etelän välillä on ammottava, eivätkä kaikki etelän ihmisetkään ole enää varmoja, onko orjien pitäminen heille Jumalan antama etuoikeus.

Tämä on tärkeä elokuva, eikä näitä ole koskaan liikaa. Tarinoita orjuudesta, holokaustista, kansanmurhista ja muista hirvittävistä historian tositapahtumista pitää tehdä lisää. Jokainen sukupolvi muokkaa tarinan näköisekseen. Uudet tekniikat mahdollistavat sen, että tarina ei jää vanhentuneiden erikoistehosteiden varjoon, niin kuin viime vuosisadan leffoille tahtoo jo käydä. Esimerkiksi elokuvan ruoskintakohtaus on niin realistinen, brutaali ja raaka, että usea katsoja käänsi katseensa pois valkokankaasta.

Ihmiskunta tarvitsee muistutusta historian kauheuksista, jotta ne voitaisiin välttää tulevaisuudessa. Ihminen on oman historiansa tuote. Mutta historia ei kulje isältä pojalle geeneissä, vaan se pitää opettaa. Ehkä joku päivä me opimmekin jotain näistä tarinoista.

USA, 2013
Ohjaus: Steve McQueen
Käsikirjoitus: John Ridley, Solomon Northup
Pääosissa: Chiwetel Ejiofor, Michael Fassbender, Bratt Pitt