Kukkoilijat

Ken ja Ray ovat palkkamurhaajia, jotka epäonnistuneen keikan jälkeen pakenevat Englannista Bruggeen, Belgiaan. Tarkoitus on pitää matalaa profiilia ja lomailla, kunnes tilanne rauhoittuu. Mutta pian puhelin soi ja he saavat uuden tehtävän, joka muuttaa tilanteen täysin.

Ken (Brendan Gleeson) ja Ray (Colin Farrell) ovat toistensa täydellisiä vastakohtia. Kun Ken ottaa kaiken irti ”lomasta” ja tutustuu keskiaikaisen kaupungin kulttuuriin, rakennuksiin ja nähtävyyksiin, mukana raahautuva Ken narisee ja kuolee tylsyyteen. Heidän pomonsa (Ralph Fiennes) on räjähdysherkkä kunnian mies, joka ei hyväksy epäonnistumisia. Bruggessa Ray tapaa Chloen (Clemence Poesy), joka pistää miehen pään pyörälle. En paljasta juonesta sen enempää mutta voin vakuuttaa, että käänteitä riittää. Mukana kuvioissa vilahtelee kääpiö, venäläinen asekauppias, skinhead, kanadalaisia turisteja ja paljon paljon muuta.

Tämä on ehkä 2000-luvun tähän asti onnistunein rikoskomedia. Dialogi on tarantinomaista ja tapahtumat niin yllätyksellisiä, että katsojaa ei hetkeksikään päästetä helpolla. Johtolankoja ei ole, tilanteet vyöryvät ruutuun välillä hengästyttävällä tahdilla ja huumori pitää pintansa alusta loppuun. Todella omaperäinen, hauska ja myös koskettava elokuva. Ei ole helppoa olla palkkamurhaaja, jolla on omatunto.

Martin McDonaughin ohjaama ja käsikirjoittama leffa on yksi parhaista esikoisohjauksista, mitä olen nähnyt. Pitää antaa myös tunnustus elokuvan käännösnimelle. Kukkoilijat (in Bruges) on osuva nimi tarinalle, jossa testosteroni jyllää ja vittuilu on miehinen tapa kommunikoida tilanteessa kuin tilanteessa.

Iso-Britannia 2008

Ohjaus: Martin McDonaugh

Käsikirjoitus: Martin McDonaugh

Pääosissa:  Colin Farrell, Brendan Gleeson, Ralph Fiennes, Clemence Poesy, Jordan Prentice

The Lunchbox

Saajan on leskeksi jäänyt, eläkeikää kolkutteleva mies, jonka yksinäiseen elämään kuuluu vain työ ja koti. Elämä on harmaata vaimon kuoleman jälkeen, eikä eläkkeelle jääminenkään herätä enää intohimoja. Kun hän kaiken lisäksi saa vastuulleen kouluttaa uuden, innokkaan Shaikhin työnsä jatkajaksi, ylittyy Saajanin ärsytyskynnys ja hän ryhtyy hiljaiseen kapinaan.

Kuriiriliike tuo työpaikalle päivittäin eväsrasian. Järjestelmä on käsittämättömän monimutkainen mutta toimiva. Eräänä päivänä Saajan saa kuitenkin toiselle henkilölle tarkoitetun eväsboksin, joka sisältää huikean hyvää ruokaa. Ruuan laittaja on kotirouva Ila jolle selviää pian, ettei hänen tekemänsä ruoka menekään aviopuolisolle. Hän laittaa eväsrasian mukaan kirjeen, joka yllättää Saajanin täysin. Alkaa kiehtova paperilapputsätti, jossa molemmat purkavat tuntojaan täysin vieraalle ihmiselle. Viestittelystä muodostuu molempien arkeen henkireikä ja mielenkiinto toista kohtaan kasvaa päivä päivältä.

Intialainen arki oli kaikessa yksinkertaisuudessaan kiehtovaa katseltavaa enkä ymmärrä vieläkään, miten eväskuriirijärjestelmä voi käytännössä toimia. Saajan ja Ila ovat molemmat omaan elämäänsä turtuneita ja osittain myös pettyneitä. Mutta tämä ei ole mikään Uneton Seattlessa, eikä Hollywood pystyisi tekemään mitään tämän kaltaista. Tarina on rauhallisen kiehtova ja koukuttava. Intialainen, tupakan ja curryn tuoksuinen maailma tulee niin iholle, että tuoksut voi melkein tuntea elokuvakatsomossa. Tämä leffa kannattaa katsoa keskittyneesti ja ajan kanssa. Tarina palkitsee aikuisen katsojan.

Intia, 2013
Ohjaus: Ritesh Batra
Käsikirjoitus: Ritesh Batra
Pääosissa: Irrfan Khan, Nimrat Kaur, Nawazuddin Siddiqui