Youth

Fred Bollinger (Michael Caine) ja Mick Boyle (Harvey Keitel) lomailevat sveitsiläisessä kylpylähotellissa. Fred on jo eläkkeelle siirtynyt säveltäjä/kapellimestari, mutta Mickillä on vielä viimeinen elokuva ohjaamatta. Elokuvasta tulee hänen testamenttinsa, uran huipennus ennen vanhuuspäiviä.

Fred on heittänyt rukkaset naulaan, eikä edes assistenttina toimiva tytär saa häntä innostumaan mistään. Frediä pyydetään vielä konsertoimaan ja tekemään elämänkertaa mutta mikään ei tunnu miltään, koska pitkäaikainen elämänkumppani puuttuu rinnalta. Mick luotsaa nuorta näyttelijäporukkaa ja yrittää saada heistä inspiraatiota. Näyttelijät tekevät kaikkensa, heittelevät ideoita ja komppaavat idolia. Ideat tulevat kuitenkin bumerangina takaisin eikä Mick taida tietää itsekkään, mitä elokuvaltaan haluaa.

Yhdessä Fred ja Mick vaihtavat ajatuksia vanhenemisesta, naisista, eturauhasvaivoista ja elämästä yleensä. Molemmat ovat hyväksyneet tavallaan elämän rajallisuuden. On aika nauttia ja muistella menneitä.

Michael Caine ja Harvey Keitel on kaikessa rauhallisuudessaan hulvattoman hauska pari. Nuorten raikas into ja ote elämään tarttuu kaveruksiin.  Kun Miss Universum saapuu lomalle samaan hotelliin, Fredin ja Mickin silmissä syttyy vanha pilke. Vanhat miehet eivät enää säntäile vaan ottavat ilon irti hetkestä. Elämän pieniä nautintoja.

Ohjaaja Paolo Sorrentinon elokuva on elämänmyönteinen ja rauhallinen. Samalla kaiken lopullisuus ja raadollisuus on tarinan taustalla. Minulle tämä tarina osui ja upposi. Vanhan miehen on helppo samaistua Frediin ja Mickiin mutta uskon, että nuoremmatkin katsojat saavat tästä irti omalla näkökulmallaan. Vanhoille miehille nauretaan hyväntahtoisesti ja lämminhenkisesti. Cainella ja Keitelillä on huikeaa karismaa. Jane Fonda tekee tiukan sivuroolin jo parhaat päivänsä nähneenä diivana.

Iso-Britannia, Italia, Ranska, Sveitsi 2015
Ohjaus: Paolo Sorrentino
Käsikirjoitus: Paolo Sorrentino
Pääosissa: Harvey Keitel, Jane Fonda, Michael Caine, Paul Dano, Rachel Weisz

Borgman

Varoitus: tämä leffa-arvio ei sisällä tarpeeksi juonipaljastuksia, joten joudut katsomaan elokuvan itse.

Borgman on resuinen kulkuri, joka häädetään metsäkuopastaan pakosalle sivistyksen pariin. Hän saapuu keskiluokkaisen hollantilaisperheen ovelle kerjäämään pääsyä suihkuun. Tilanne kärjistyy ja perheen isä reagoi väkivaltaisesti. Rouvaa resupekka käy sääliksi ja hän päättää auttaa tätä mieheltään salaa. Tässä kohtaa Arnold Schwarzenegger sanoisi: Big mistake.

Perheellä näyttää olevan kaikki kohdallaan: iso omakotitalo, kolme lasta, au pair, oma puutarha ja puutarhuri. Mutta kulissien sisällä on ristiriitoja, joihin Borgman päättää iskeä. Näennäisen avuton kulkuri on kuin riidankylväjä helvetistä. Oudot ja ahdistavat tapahtumat seuraavat toisiaan, lapset käyttäytyvät oudosti eikä perheen äiti aina erota unta todellisuudesta. Taloa liepeillä liikkuu hämäräperäisiä hahmoja ja kuolema seuraa heidän kannoillaan.

Painakaa nimi Alex van Warmerdam mieleen. Realistinen kuvaus sekoitettuna yliluonnollisiin tapahtumiin on piristävää katsottavaa. Ohjaaja ei selitä mitään, vaan antaa raaka-aineet katsojalle ja antaa tämän leipoa oman teoriansa. Yhdysvalloissa tähän ei uskalla muut kuin David Lynch. Toivon, ettei tästä tehdä valmiiksi pureskeltua Hollywood versiota. En tahdo hampurilaisateriaa, vaan säilytän oman tulkintani Borgmanista. Suosittelen teille samaa.

Hollanti, Belgia, Tanska, 2013
Ohjaus ja käsikirjoitus: Alex van Warmerdam
Pääosissa: Jan Bijvoet, Hadewych Minis