Isänsä poika

Royota Nonomiya (Masaharu Fukuyama) menestyy työssään ja hänellä on täydellinen perhe, johon kuuluu vaimo Midori ja poika Keita. Tulevaisuus on suunniteltu tarkoin. Keita käy pianotunneilla ja kuusivuotiaana hänelle haetaan paikkaa kalliissa yksityiskoulussa. Sitten synnytyssairaalasta tulee järkyttävä puhelu: kahden perheen vauvat ovat vaihtuneet heti synnytyksen jälkeen. Keita ei ole heidän poikansa.

Biologisen pojan, Ryusein, elinympäristö on täysin erilainen kuin Keitan. Perhe on köyhä, isä pitää rautakauppaa ja sisaruksia on kolme. Perheellä on kuitenkin jotain, mikä tuntuu puuttuvan Royotan perheestä: yhteistä aikaa lasten kanssa, rakkautta ja huolenpitoa. Kun perheet tutustuvat toisiinsa, erot alkavat näkyä eikä yhteentörmäykseltä säästytä. Päättivätpä perheet poikien kohtalosta miten tahansa, joku tulee kärsimään. Kaiken tämän keskellä on kaksi hämmentynyttä pikkupoikaa jotka eivät ymmärrä, miksi heitä kuljetetaan perheestä toiseen.

Tarina etenee dramatiikasta huolimatta rauhallisesti ja lisämausteensa antaa hillitty japanilainen kulttuuri. Ylemmällä sosiaaliluokalla on tiukat käytössäännöt, eikä tunteille anneta tilaa. Lapsi on oman menestyksen jatke ja perinteen jatkaja. Elokuva laittaa katsojan kritisoimaan valintoja mutta samalla ei voi välttyä ajatukselta, miten itse toimisi samassa tilanteessa. Miltä tuntuu, kun kuusi vuotta rakkaudella kasvatettu lapsi ei olekaan oma? Miten voi tutustua ja kiintyä omaan biologiseen lapseen, jonka olemassaolosta ei ole tiennyt mitään? Kumpi on rakkaampi?

Ajatuksia herättävä, vahva leffa.  Jos olet perheellinen ja antaudut elokuvan vietäväksi, voi kokemus olla hyvinkin sydäntä särkevä.

Japani, 2013

Ohjaus: Kore-eda Hirokazu
Käsikirjoitus: Kore-eda Hirokazu
Pääosissa: Masaharu Fukuyama, Machiko Ono, Rirî Furankî, Yôko Maki

A Late Quartet

Jousikvartetti tulee suuren muutoksen eteen, kun Peterillä (Christopher Walken) todetaan Parkinsonintauti. Miten kvartetti selviää tulevasta kiertueesta? Kuka korvaa Peterin? Miten kvartetin yhteissoitolle ja kemialle käy, jos joku uusi astuu kehiin?

Myönnän, että pitkästyin alussa. Jossain vaiheessa aloin väsymään ja elokuva haukotutti. Aikuismaista dialogia ja älyllistä pohdintaa, toki. Mutta jotenkin liian aikuismaista ja älyllistä.  Hyvistä näyttelijöistä huolimatta meinasin heittää kiinnostuskirveeni kaivoon, kunnes alkoi tapahtua. Yhtäkkiä kuvaan astui pettämistä, jättämistä, epäsovinnaisia parisuhteita ja jopa nyrkkitappelu. Mielenkiintoni heräsi välittömästi uudestaan. Tämä leffahan toimii!

Philip Seymour Hoffmanin esittämä kakkosviulisti on koko elämänsä kakkonen, niin kvartetissa kuin parisuhteessa. Hänen vaimoaan esittävä Catherine Keener taas omaa yhteistä historiaa ykkösviulistia esittävän Mark Ivanirin kanssa. Markin hahmo on hillitty taiteilija, joka päättää vapauttaa intohimonsa valloilleen. Äkkiä nämä säädylliset hahmot paljastuvat tavallisiksi kuolevaisiksi, joita kiinnostaa kamarimusiikin lisäksi peräkammarin menot. Ja sekös se sotkee kvartetin pasmat entisestään.

Roolihahmot ovat tavallisuudessaan todella maukkaita ja muutaman kerran sai nauraa ääneen. En olisi uskonut, että jousikvartetista voi tehdä näin menevän elokuvan. Lisäksi täytyy sanoa, että pitkät konserttikohtaukset on todella loistavasti näyteltyjä. En ole varma, osaako Christopher Walken ja kumppanit soittaa säveltäkään viulusta mutta siitä olen varma, ettei heidän taidot riitä ääninauhalta kuultavaan musiikkiin. Näyttelijät paneutuvat kuitenkin soittamiseen sellaisella intensiteetillä ja tunteella että katsoja unohtaa katsovansa elokuvaa. Uskoin täysin, että edesmennyt Hoffman on maailman paras kakkosviulisti. Tämä leffa oli positiivinen yllätys.

USA, 2012
Ohjaus: Yaron Zilberman
Käsikirjoitus: Seth Grossman, Yaron Zilberman
Pääosissa: Philip Seymour Hoffman, Christopher Walken, Catherine Keener, Mark Ivanir

Only Lovers Left Alive

Aika ajoin tulee elokuva, joka tuo jotain uutta genreensä ja päivittää vanhan formaatin nykypäivään. Jim Jarmuschin Only Lovers Left Alive tekee tämän vampyyrileffoille.

2000-luku ei ole vampyyreillekään ruusuilla tanssimista. Verinarkkarien on pakko saada päivittäinen (tai öinen) veriannoksensa mutta samalla pitää varoa, ettei valtaväestö pääse heidän jäljilleen. Nykyaika tekee elämästä sekä vaikean että helpon: Kurkkuja ei voi avata kuten aikaisemmilla vuosisadoilla mutta rahalla saa mitä vain. Myös verta.

Adam (Tom Hiddleston) ja Eve (Tilda Swinton) elävät eri puolilla maapalloa. Heitä yhdistää kaksi asiaa: He ovat vampyyreja sekä rakastavaisia vuosisatojen takaa. Adam asuu Detroitissa, tekee musiikkia ja voi taloudellisesti hyvin mutta henkisesti huonosti. Eve on asettunut Marokkoon ja pitää matalaa profiilia. Kun Adam ja Eve keskustelevat puhelimessa Evelle tulee selväksi, että on aika lähteä Adamin luokse. Jälleen kerran.

Tarina on synkkä ja kunnioittaa vampyyrielokuvien lainalaisuuksia. Vampyyrit valvovat öisin, elävät ikuisesti, juovat verta eivätkä seurustele valtaväestön kanssa. Tämän perustuksen päälle Jarmusch on luonut virkistävän näkökulman ikuisen elämän toisesta puolesta. Entäpä, kun kaikki on nähty ja koettu? Mitä jos elämä ikuisessa pimeydessä ja yksinäisyydessä vuosisadasta toiseen alkaa käydä psyykeen päälle? Olisiko kuolema sittenkin parempi vaihtoehto?

Jarmusch on älykkö ja hänen tarinassaan viljellään viitteitä vampyyrien aikaisemmin tuntemiin historiallisiin henkilöihin kuten Shakespeare, Newton, Tesla, Einstein jne. Loistavia oivalluksia siitä, mitä kaikkea ikuisesti elävä vampyyri on ehtinyt elämänsä aikana tekemään, näkemään ja kokemaan. Adamin soittama grungeblues (kirjoittajan oma määritelmä) kuulostaa hyvälle ja sopii hyvin synkkään teemaan. Musiikista täydet pisteet.

Tämä elokuva ei ole Twilight tai Dracula. Adamin ja Even elämä kulkee rauhallisella tempolla ja välillä jopa arkisesti, omalla omituisella tavallaan. Tarinaan ilmestyvät henkilöt luovat uusia jännitteitä ja sitten päästään itse asiaan. Mitään gorepornoa ja hurmejuhlaa on kuitenkin turha odottaa. Nämä vampyyrit elävät sentään sivistynyttä 2000-lukua.

USA, 2013
Ohjaus: Jim Jarmusch
Käsikirjoitus: Jim Jarmusch
Pääosissa: Tilda Swinton, Tom Hiddleston, Mia Wasikowska, Anton Yelchin, John Hurt