The Cell

Häiriintynyt sarjamurhaaja sieppaa naisia ja pitää heitä vangittuna salaisessa piilopaikassa. Poliisi on voimaton. Kun FBI viimein löytää Stargherin (Vincent D’Onorfio), tämä on saanut kohtauksen ja vaipunut koomaan. Lääkärin tuomio on tyly: Sarjamurhaaja ei palaa koskaan tajuihinsa. Kidnapattu tyttö on edelleen kateissa, mutta ainoa joka tietää hänen olinpaikan, ei ole enää tällä planeetalla. FBI agentti Peter Novak (Vince Vaughn) ottaa tieteen avuksi pelastaakseen viimeisen uhrin ennen vääjäämätöntä kuolemaa. Catherinella (Jennifer Lopez) on keino tunkeutua sarjamurhaajan maailmaan.

The Cell on komeaa katseltavaa. Visuaalisesti loistava leffa on kestänyt ajan hampaita. Juonikuvio on ohuenlainen mutta antaa kuitenkin puitteet kuljettaa päähenkilöitä alitajunnan ihmeellisessä maailmassa. Matkan varrella on niin karuja kohtauksia, ettei tätä voi suositella heikkohermoisille. Tosin heikkohermoisethan eivät katso kauhuelokuvia.

Jos visuaalisuus riisuttaisiin pois, tarina olisi yksi sarjamurhaajajahti muiden joukossa. Nyt upeasti toteutetut, äärimmäisen synkät tajunnan näkymät peittävät alleen pahimmat juonen puutteen ja kannattelevat elokuvan loppuun asti. Kertomusta ei ole keinotekoisesti pitkitetty, mistä plussaa. Lisäksi Jennifer Lopez tekee yllättävän hyvän roolisuorituksen. Ehkä syynä on se, että Catherine on pidättyväinen tiedenainen, joten Jenniferin ei tarvitse näytellä liikaa. Onpahan vain sopivan nätti elementti kauniiden lavastuksen keskellä.

Ja vielä varoituksen sana. Elokuva sisältää erittäin ällöttäviä, suorastaan kuvottavia kohtauksia. Mutta tiedät jo ensimmäisen puolen tunnin jälkeen, onko sinusta katsomaan The Cell loppuun asti.

Usa 2000

Ohjaaja: Tarsem Sighn

Käsikirjoitus: Mark Protosevich

Pääosissa: Jennifer Lopez, Vince Vaughn, Vincent D’Onorfio

Mielensäpahoittaja

Mielensäpahoittaja on mukava vanhan ajan komedia. Ei vaan Mielensäpahoittaja on komedia nykyajasta ja siitä pudonneen mielensäpahoittajan välisestä konfliktista. Tai sitten Mielensäpahoittaja on tarina sukupolvien välisestä ristiriidasta: Isistä, jotka kasvoivat Suo, kuokka ja Jussi –menttaliteetilla ja huomasivat äkkiä, että maailma kotitilan ulkopuolella oli muuttunut.

Antti Litja on hyvä valinta mielensäpahoittajaksi. Hän ei lähde mukaan uusiin kotkotuksiin. Perunapelto on käännettävä, niin kuin on tehty aina ennenkin, ja välillä hän käy tapaamassa hoitokotiin joutunutta vaimoaan. Yrmeän miehen pinnan alla velloo yksinäisyys ja ikävä elinikäistä elämänkumppania, jonka kanssa on oltu niin monesta asiasta yhdessä hiljaa.

Kun Litjan hahmo loukkaa jalkansa, hän joutuu äkisti modernin yhteiskunnan armoille ja matkustaa kaupunkiin poikansa perheen vieraaksi. Mutta mikään ei kyläpaikassa ole kuin kotona. Miniän antamat lakanatkin mielensäpahoittaja vaihtaa ennen nukkumaan menoa omiin lakanoihin. Välit miniän ja appiukon välillä kiristyvät äärimmilleen ja tapahtumat alkavat vyöryä ilman, että kellään on niihin kunnollista otetta.

Mielensäpahoittaja on hyvän mielen kuva. Tarinalla on opetus ja kaikista löytyy hyvää. Onneksi mielensäpahoittaja ei ole yhden vitsin leffa. Olisi ollut liian helppoa pitkittää jäärän sekoilua kodinelektroniikan ja tekniikan kanssa. Kyseisiä kohtauksia on vain muutama siellä täällä ja siitä pisteet. Tuomas Kyrön tekstiä en ole lukenut, joten minulla ei ollut ennakkoajatusta mitä tuleman pitää. Ehkä sisimmässäni olisin halunnut vielä lisää särmää. Lisää konflikteja vanhan ja uuden välillä. Ei siinä mitään, ihan hyvä elokuva tämä oli näinkin.

Suomi 2014

Ohjaaja: Dome Karukoski

Käsikirjoitus: Dome Karukoski, Tuomas Kyrö

Pääosissa: Antti Litja, Ilkka Forss, Mari Perankoski, Petra Frey

Inside Llewyn Davis

Sanottakoon heti aluksi, että olen Coenin veljesten fani. Joten jos et ole pitänyt aikaisemmin heidän leffoistaan, voit jättää tämän katsomatta, ottaa arvostelusta yhden tähden pois tai jotain. Omapahan on häviösi.

Folk-muusikko Llewyn Davisin (Oscar Isaac) elämä on tuuliajolla. Hänellä ei ole kotia, vaan yöpaikka vaihtuu kaverien sohvista juna-aseman odotussaliin ja autonpenkkeihin. Llewyn elämässä on tapahtunut tragedia, joka väijyy herkän taiteilijan takaraivossa eikä jätä rauhaan. Herkkä taiteilija on tosin vähän kaunisteltu ilmaisu. Llewyn on, ystävän sanoin, Kuningas Midaksen idiootti veli, jonka jäljiltä jää vain paskaa.

Kuten aina, Coenin veljekset marssittavat valkokankaalle toinen toistaan herkullisempia hahmoja. Jo pelkästään ne tekevät elokuvasta nautittavan. Kun lisäksi näennäisen juonettoman elokuvan pinnan alla kulkee yllätyksellinen juonikuvio, on lopputulos täydellinen. Komediaa ei alleviivata, vaan staattiset hetket rikotaan absurdeilla tapahtumilla, jotka saavat nauramaan ääneen.

Koska pidän Coenin leffoista ja tiedän, ettei juonikuvioita voi arvata etukäteen, pystyn jättämään ennakkoarvailut seuraavasta hetkestä syrjään ja nauttimaan menosta. Katsojalle heitetään täkyjä ja vihjeitä, jotka 99,9 % leffoissa vievät tiettyyn suuntaan. Mutta ei Coenien kertomuksissa. Kerta toisensa jälkeen katsojaa narutetaan ja viedään poluille, joissa kukaan ei aikaisemmin ole kulkenut. Sen Ethan ja Joel osaavat paremmin kuin kukaan toinen nykyohjaaja.

John Goodman tekee sivuroolin äreänä vanhana miehenä. Huikea hahmo. Kissaihmisille elokuva tarjoaa myös hauskoja paloja, kun Llewyn seikkailee kaupungilla ystävänsä kissa kainalossa. Miksi? Ota selvää ja käy katsomassa.

USA, 2013
Ohjaus: Ethan & Joel Coen
Käsikirjoitus: Ethan & Joel Coen
Pääosissa: Oscar Isaac, Carey Mulligan, John Goodman, Garrett Hedlund, Justin Timberlake

Gloria

Gloria on eronnut, itsenäinen nainen, joka tekee mitä tykkää eikä tarvitse ketään. Tai niin hän luulee. Sitten hänen elämäänsä ilmestyy mies ja Glorian maailma menee raiteiltaan. Samaan aikaa tytär suunnittelee muuttoa, pojan perheellä on murheita ja ex-mies ilmestyy maisemiin uuden puolisonsa kanssa. Mikään ei ole niin kuin ennen.

Kaikessa arkisuudessaan leffa oli piristävä kokemus. Mitään ei selitellä, vaan ihmiset toimivat niin kuin ihmiset toimivat: irrationaalisesti, intuitiivisesti ja tunteella. Kaikkia ajaa eteenpäin se suuren rakkauden etsintä. Siinä etsinnässä ei ole kuin muutama mutka: Miten rakkauden löytää? Mitä sitten, kun sen löytää? Miten rakkauden saa säilymään ja entäs, jos se kuitenkin päättyy? Tässä tarinassa rakkauden etsintä ei suju niin kuin elokuvissa.

Paulina Garcia on todella uskottava Glorian roolissa. Kun elokuva on espanjankielinen eivätkä näyttelijät ole tuttuja syntyy vahva illuusio, että kaikki valkokankaalla tapahtuva on totta. Se on hieno tunne.

Chile, 2013
Ohjaus: Sebastián Lelio
Käsikirjoitus: Sebastián Lelio, Gonzalo Maza
Pääosissa: Paulina Garciá